Lähtökohta on, että ulkomailla solmittu avioliitto tunnustetaan Tanskassa, jos se on pätevä avioliiton solmimismaassa (§ 22 b). Tanskassa ei kuitenkaan tunnusteta ulkomailla alle 18-vuotiaana solmittuja avioliittoja. Avioliitto voidaan jättää tunnustamatta myös ehdottomuusperiaatteen nojalla. Poikkeuksellisesti ulkomainen alaikäisavioliitto voidaan kuitenkin tunnustaa kohtuuttomuuksien välttämiseksi. Tällaisena syynä ei lain perustelujen mukaan ole pidetty yksin sitä, että puolisot odottavat yhteistä lasta tai että heidän suhteensa on kestänyt jo pitkään. Alaikäisavioliittojen tunnustamiskielto ei koske EU/ETA-kansalaisia ja heidän puolisoitaan, mitä on perusteltu jäsenvaltioiden välisellä keskinäisellä luottamuksella.
Pakkoavioliitto voi kohdistua tyttöihin ja poikiin, miehiin ja naisiin. Osa kohdistuu lapsiin, osa täysi-ikäisiin. Ilmiö liittyy usein kulttuurillisiin tekijöihin ja niin sanottuihin kunniakysymyksiin, esimerkiksi kunniaväkivaltaan.
Kun kyseessä on alun perin ulkomailla solmitun avioliiton kumoaminen Suomessa, merkitystä avioliiton osapuolten kannalta on myös sillä, miten avioliiton kumoamista koskevaan suomalaiseen päätökseen suhtaudutaan avioliiton solmimismaassa tai muissa valtioissa. Tähän ei voida suomalaisella lainsäädännöllä vaikuttaa. Ulkomaisen tuomioistuinratkaisun tunnustaminen edellyttää yleensä kansainvälistä sopimusta tai EU-tason sääntelyä taikka kansallista säännöstä asiasta.
Ulkomailla alaikäisenä solmittu avioliitto voidaan voimassaolevan lainsäädännön nojalla jättää tunnustamatta, jos yksittäistapausta koskeva harkinta johtaa oikeusjärjestyksemme perusteiden vastaiseen tulokseen. Alaikäisavioliiton tunnustaminen edellyttää jatkossakin yksittäistapaukseen perustuvaa harkintaa. Lainmuutos vaikuttaa kuitenkin viranomaisten menettelytapoihin sen vuoksi, että tunnustamisen lähtökohta muuttuu: alaikäisavioliittoa ei tunnusteta, jos ainakin toisella aviopuolisoista oli avioliiton solmimisen aikaan asuinpaikkaliittymä Suomeen, ellei tunnustamiselle ole erityisiä syitä. Viranomaisen on siten näissä tapauksissa selvitettävä hakijoiden antamien tietojen perusteella se, mikä on ollut avioliiton osapuolten asuinpaikka avioliiton solmimishetkellä. Viranomaisen on saatava myös hakijan näkemys siitä, mikä on tunnustamisen perusteena oleva erityinen syy. Tämä voi muuttaa menettelyjä ainakin joissakin viranomaisissa.
Avioliittolakiin sisältyi aiemmin avioliiton peruutumista koskevia säännöksiä. Niiden mukaan avioliitto voitiin määrätä peruutumaan muun muassa silloin, kun puoliso oli pakotettu avioliittoon. Avioliiton peruutumista koskeva kanne oli avioliittoon pakottamista koskevissa tapauksissa pantava vireille kuuden kuukauden kuluessa siitä, kun puoliso vapautui pakosta. Avioliiton peruutumista koskevasta sääntelystä luovuttiin vuoden 1987 avioliittolain uudistuksen yhteydessä. Nykyisin pakottamalla solmitun avioliiton purkamiseen sovelletaan avioeroa koskevia säännöksiä.
Lainsäädännössä ei ole osoitettu olevan ongelmia. Nykyinen sääntely jättää tilaa tapauskohtaiselle harkinnalle. Harkinnassa voidaan ottaa huomioon puolisoiden ja heidän lastensa etu. Toisaalta ehdottomuusperiaatteen nojalla voidaan olla tunnustamatta avioliittoja, jotka on solmittu ulkomailla tarkoituksena kiertää Suomen lainsäädäntöä ja sen ikärajoja.
Pakottamalla solmitun avioliiton purkamista koskevaa erillissääntelyä valmisteltaessa on ehdotetun kumoamissääntelyn ohella harkittu avioeron saamista ilman harkinta-aikaa sekä avioliiton julistamista tuomioistuimen päätöksellä mitättömäksi.